Moi?

Tällä kertaa vähän järkevämpi otsikko, mutta vain vähän. Mun pää on ihan tyhjä, en tiedä yhtään mistä voisin kirjoittaa.

Lasten loma päättyi. Mä olen vielä hengissä. Jippii. Tosin lasten loma myös kesti kaksi päivää pidempään kuin aluksi luultiin. Mutta selvisin silti. Viime tiistaina Patrick ja Rosie olivat todella villejä heti aamusta alkaen. Yleensä Rosie ei vapaapäivinä ole edes hereillä ennen kahdeksaa, mutta viime tiistaina ennen aamu kahdeksaa molemmille oli jo ehditty antaa seuraamuksia huonosta käytöksestä. Mä heräsin puoli seitsemän lasten kiljumiseen. Mutta siitäkin päivästä selvittiin, vaikka korvat tuntuivat molemmilta oleven todella tehokkaasti kadoksissa.

Keskiviikkona Patrick ja Rosie menivät kouluun ja mä vietin päiväni lähinnä Michaelin kanssa. Käytiin vauvan kanssa pienellä vaunulenkillä, nukuttiin päikkäreitä ja syötiin. Ja haettiin lapset koulusta.

Täällä on ollut talvinen sää. Siis Australian mittakaavassa talvinen. Melkein joka päivä tuulee, välillä tosi kovinkin, ja monena päivänä on satanut. Ja kun mä sanon että on satanut, mä en tarkoita mitään Suomen tasaisen harmaata sadeverhoa. Aussisade sataa kaatamalla. Mä en tiedä olenko vielä kertaakaan todistanut sellaista Suomelle tyypillistä pikku sadetta, vaan kun täällä sataa niin täällä oikeasti sataa sanan täydessä merkityksessä. Vaikka sääennuste sanoisi että on sadepäivä, koko päivää ei toki sada. Se sade tulee aivan järkyttävinä kuuroina, ihan kuin menisi suihkuun vaatteet päällä. Sitten sataa pari minuuttia ja seuraavaksi voi olla ihan pilvetön taivas jonkin aikaa ennen kuin ihan tyhjästä ilmestyy möykky pilviä ja joku kaataa sangollisen vettä niskaan.

Tällä viikolla mä olen jotenkin onnistunut aina osumaan pihalle sen kaatosateen aikaan. Maanantaina mun piti mennä lasten kanssa bussilla keskustaan, josta hostäiti kuskasi meidät autolla lasten uimakouluun. Kun me lähdettiin kotoa, oli ihan pilvetön taivas ja mä päätin jättää vauvan neuletakin kotiin kun aurinkokin paistoi oikein lämpimästi. Meillä tosiaan ei ollut rattaita, koska ne unohtuivat hostäidin autoon. Mulla oli siis selässäni reppu täynnä Michaelin vaippoja ja muuta kamaa ja sylissä yli 13 kg painava väsynyt ja ympäriinsä heiluva vauva. Kun me päästiin pysäkille, alkoi tuulla tosi kovin. Bussi tuli ja me matkattiin asemalle se kahdeksan minuutin matka. Kun me oltiin puolessa välissä muutaman sadan metrin matkaa, taivas oli ihan pilvinen ja tuuli tosi kovin. Kun matkaa hostäidin autolle oli noin 50 metriä alkoi sataa kaatamalla. Mä verhosin vauvan Rosien pyyhkeellä ja Michael taisikin olla ainut joka selvisi edes vähän kuivana autolle. Me muut oltiin ihan läpimärkiä. Ja kun me päästiin autoon sisälle sade lakkasi kuin seinään. Tää on just niin tätä.

Keskiviikkona mulla oli kyllä rattaat kun lähdettiin vauvan kanssa hakemaan lapsia koulusta, mutta rattaiden sateensuoja oli jossain edelleen tuntemattomassa paikassa. Kun me päästiin ovesta ulos ja sain vauvan rattaisiin alkoi sataa kaatamalla ja kun päästiin pysäkille katoksen alle sade lakkasi. Koko bussimatkan aikana ei satanut tippaakaan. Sitten kun astuin ulos bussista ja lähdin kävelemään kohti koulua sade alkoi taas ja loppui juuri kun me päästiin koululle. Ja koko sinä aikana kun oltiin lasten kanssa sisällä ei satanut. Kun me päästiin ulos koulusta, sade alkoi taas ja koko matkan bussipysäkille satoi. Miten voin osua aina siihen aikaan pihalle kun sataa kaatamalla???

Jotain mun aivojen tämänhetkisestä koomasta taitaa kertoa se, että kirjoitin juuri kolme kappaletta säästä. Mutta joo. Mä odotan kesää. Odotan sitä, ettei tarvitse joka päivä hytistä kylmästä bussipysäkillä tai jättää mun ihana lukupaikka puistossa jäätymisen takia. Odotan sitä kun ei tarvitse joka päivä tapella lasten kanssa sukkien ja kenkien käytöstä. Ensi viikolla pitäisi olla vähän lämpimämpää parina päivänä, saattaa kohota vähän reiluun kahteenkymmeneen asteesseen. Hip hip hurraa. Tämä talvi ottaa päähän myös siinä mielessä, että mulla on vain kaksi villapaitaa ja yksi huppari. Ja villapaita tai huppari on kyllä ihan välttämättömyys. Mutta, oi ihana mutta. Mä vietän päiväni ahkerasti puklaavan vauvan kanssa eli hyvällä tuurilla yksi huppari/villapaita kestää puoli päivää. Ja nämä kolme vaatekappaletta farkkujen lisäksi on oikeastaan ainoat joita käytän joten pyykkiä ei hirveästi tule mutta aina on pulaa vaatteista.

Mun pitäisi ehkä lopettaa tämä turhanpäiväinen pölötys villapaidoista, puklusta ja sateesta ja keksiä jotain kehittävämpää tekemistä. Mä olen vihdoin ehtinyt tutustumaan Fremantlen kirjastoon, joten iso osa (=kaikki) mun vapaa-ajasta kuluu kirjoja ahmiessa. Nam.

Okei nyt oikeasti. Hyvää viikonlopun jatkoa ja niin edelleen plaaplaaplaa. Mä menen suihkuun ja nukkumaan (=lukemaan) että jaksan huomenna nousta ylös ja mennä tutkimaan paikkoja lisää (=seikkailla kirjaston hyllyjen välissä, koska tämänhetkisen kirjan luen loppuun tänä yönä tai huomenna aamulla).

Pakko vielä mainita, että mun huone on kahden vessan välissä. Tällä hetkellä toisesta kuuluu hillitöntä naurua, kun Patrick katsoo jotain ohjelmaa siellä. Meillä ei ole TV:tä (onneksi) ja lapset saavat katsoa ohjelmia vain viikonloppuisin aamulla ja illalla. Rosie menetti hölmöilystä koko lauantain ohjelmat ja myös sunnuntaiaamun, mutta nyt tietysti harmittaa ja kiukuttaa että Patrick saa katsoa. Joten Patrick lukittautuu vessaan katsomaan ettei Rosie voisi häiritä. Vessa on meillä aika yleinen paikka mennä jos haluaa tai tarvitsee hetken rauhaa. Välillä vauvan on vaikea keskittyä syömiseen tai pulloon kun isommat mölisee ympärillä joten me lukittaudutaan vessaan kun isommat mutustavat lounastaan pöydän ääressä ja johan alkaa sujua :D En mä ikinä ajatellut että päätyisin syöttämään vauvaa vessassa Australiassa. Mihin kaikkialle sitä voikaan päätyä kun uskaltaa vain lähteä...

Noniin okei nyt lopetan oikeasti heihei kiitos näkemiin kuulemisiin jonkin ennaltamääräämättömän ajan kuluttua.

Lapset löysivät kotilon. Pitkän ihmettelyn jälkeen pyysin lapsia kuskaamaan sen pihalle ja siitä eteenpäin joku on alkanut syömään meidän postia. Kaikista on vähintään kulma nakerrettu. Yhtenä päivänä löysin postilaatikosta kotilon. Mitämiksihäh?

Siihen sitten päätti simahtaa hattu silmillä. Huomatkaa mun upea kotitekoinen aurinkovarjo.

Kotilo osa 2.

Keskustassa on nyt heinäkuun ajan Winter Garden eli sikahintainen luistelukenttä jossa kaikki vain törmäilee ja roikkuu kiinni laidoissa ja alue josta saa ostaa ämpärillisen lunta hintaan 5 dollaria.

Löysin majakan.

Tämä heppu löytyi olohuoneen nurkasta vessapaperi ja pumpulipuikkokasan alta. Mä olin syöttämässä vauvaa kun kuulin Patrickin sanovan Rosielle että hae jotain myrkkyä vessan kaapista ja mielenkiinto kyllä heräsi. Kun P sanoi että olkkarissa on cockroach mä en ihan odottanut törmääväni mun pikkusormen kokoiseen kaveriin.

Tältä näyttää mun lukupuistossa. Ainut ongelma on että se ei ole ihan lähellä ja nyt on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin kylmä hyrrrrrrrrr.