Kesäkuussa Annan vierailun jälkeen elämä sujui viikon ihan normaalisti, mutta kuun toisella viikolla hostperhe lähti ensin kolmeksi päiväksi koko koulun leirille, palasivat kotiin kahdeksi päiväksi ja lähtivät taas perjantaina lomaa viettämään ajelemalla asuntoautolla Länsi-Australian rannikkoa ylös. Ja mä sain viettää melkein kaksi viikkoa aikaa hiljaisuudesta ja omasta rauhasta nauttien. Mulla ei oikeastaan ole mitään tekosyytä, miksi en perheen loman aikana kirjoittanut teille mitään. En mä edes tiedä, mitä mä puuhailin ne kaksi viikkoa yksikseni. En laiskuuttani jaksanut käydä juuri missään kauppaa lukuunottamatta. Mä luin, luin, luin ja luin. Istuin kylvyssä kunnes olin ihan ryppyinen kuin kaksisataavuotias mummo. Keitin välillä vähän pastaa ja tuskailin liian painavan kattilan kanssa. Metsästin ruutupaperia tuloksetta. Kirjoitin jotain kummallista tarinaa inspiraation puuskassa englanniksi, koska suomeksi mikään ei vain kuulostanut luontevalta.
Ainiin, ja kyllähän mä vietin syntymäpäivääkin siinä jossain välissä. Ja mitäs mä tein... Menin junalla Perthiin ja kiertelin siellä päivän kaatosateessa :D Voi apua kun mun elämä kuulostaa tylsältä. Mutta mulle kelpaa, ei kai kellään muulla ole sanomista jos mä itse olen tyytyväinen. Sain perheeltä ihania lahjoja, ja aamulla pakettimies toi paketin Suomesta ja seuraavana päivänä kirjeboksissa oli toinen! Äitin ja isin lähettämässä pakettissa oli mm. mun lempi villasukat, joita olen nyt käyttänyt melkein joka päivä, ja salmiakkia <3 Ostin itselleni synttärimuffinsin, makuna banaani-karamelli, ja oli muuten hyvää! Musta on tainnut täällä tulla vähän banaanihullu. Mikään, missä on banaania, ei voi olla pahaa. Tänään aamulla mössäsin banaania puuronkin sekaan.
Juhannusviikonloppuna mä matkasin sunnuntaina Perthiin St. Georgen katedraaliin. Siellä oli joku eurooppalaistyyppinen keksitalven juhlajuttu ja lyhytmuotoinen kynttiläjumalanpalvelus. Hostäiti suositteli sitä mulle, joten päätin sitten mennä katsastamaan sen, että voisin sanoa tehneeni edes jotain koko loman aikana. Jumalanpalvelus oli kaunis, kun kaikilla oli omat pienet kynttilät (ja se kuoro, wow, olin sanaton, siltä kuoron kuuluisi aina kuulostaa!), rakennus oli kaunis ja kirkon jälkeen ulkona oli kaikenlaisia kojuja joissa oli erilaisia ruokia. Mä ostin hollantilaisia minipannukakkuja suolaisella karamellikastikkeella (parasta ikinä!) ja kuuman kaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkilla (paras kaakao ikinä!) ja menin nautiskelemaan ruuastani sisälle kirkkoon. Siellä kirkossa soitti joku folk-bändi ja soittivat kyllä hyvin! Tien toisella puolella oli jännä rakennus, jonka seinä vaihtoi väriä. Ainut miinus-puoli oli kamala ilma eli kylmä, tuuli ja sade.
Pari päivää mun kirkkoreissusta perhe palasi kotiin ja arki palasi takaisin tutuille raiteille pariksi viikoksi. Mun loman hiljaisuuden ja seesteisyyden jälkeen kolmen vuorotellen ja yhtä aikaa kiljuvan lapsen paluu oli pieni shokki, mutta näin jälkikäteen, ja erityisesti tämän viikon jälkeen, se oli aika luksusta vielä.
Koska ajoitus on aina mun puolella (huomaa sarkasmi) hostäiti palasin tämän viikon maanataina töihin ja isommilla lapsilla alkoi samalla kahden viikon loma koulusta. Mulla oli ensimmäistä kertaa vielä rytmiä hakeva vauva koko päivän ja samalla kaksi vanhempaa lasta vahdittavana ja pidettävänä ruokittuna ja elossa. Ja tottahan toki, kaikki kun aina sujuu suunnitelmien mukaan, vauva oli aika känkkäränkkä, ei suostunut ottamaan multa tuttipulloa ja lopulta ei soseetkaan enää maistuneet. Vauvan kärttyisyys paljastui korvatulehdukseksi, toista kertaa reilun kuukauden sisään. Maanantai ja tiistai olivat ihan tuskaa ja illalla kaaduin puolikuolleena ja jo puoliunessa sänkyyn. Mutta keskiviikkona Patrick ja Rosie tiesivät jo, että mä en anna periksi kovin helposti, vaadin että aamupuuro syödään syöttämättä ennen kuin mä olen joutunut lämmitämään sen uudelleen kolmekymmentä kertaa ja että päivävaatteet puetaan päälle vaikka se olisi kuinka tylsää ja kyllästyttävää. Vauva ei vieläkään ottanut pulloa multa, joten hostäiti tuli lounastauolla ruokkimaan sen puolentoista tunnin huutokonsertin jälkeen.
Ja koska itseni toistaminen on mun mielipuuhaani, voin todeta uudelleen, kuinka ihanaa on, että ajoitus on mun puolella aina kaikissa tilanteissa. Omien sanojensa mukaan hostvanhemmat eivät juuri koskaan käy keskenänsä ulkona, mutta eiliseksi heillä oli liput jonkun koomikon esitykseen. Ja se tietysti tarkoitti sitä, että mulla oli kaikki kolme koko illan. Kun hostvanhemmat laittavat Patrickin ja Rosien yöunille, toinen pitelee aina Michaelia. Jos vain toinen vanhemmista on kotona, vauva tuodaan iltasatujen ajaksi mulle jos mä olen kotona. Joten odotin lievästi kauhulla lasten nukkumaanmenoa, kun mulla oli siinä se vauvakin. Kaikki kuitenkin sujui erinomaisesti. Patrick ja Rosie katsoivat muumeja pari jaksoa, tekivät reippaasti iltatoimet. Mä luin niille sadut, joista toisen jouduin keksimään itse, koska Rosie valitsi kirjan, jossa oli vain kuvia, ei tekstiä. Michael oli lähes koko ajan kiltisi sitterissään leikkimässä dinosauruksellaan ja osan ajasta pieni istui sylissä. Rosie kysyi, asuuko joulupukki oikeasti Suomessa ja molemmat olivat ihan silmät pyöreinä kun kerroin että mä olen nähnyt joulupukin ja istunut sen sylissä. Kun mä sanoin, että mä en muista antaneeni pukille mitään syötävää, Patrick kysyi, että annoinko mä sitten pukin poroille porkkanoita. Sitten Rosie pyysi, että laulaisin sen laulun, mitä laulan Michaelille kun se on levoton tai hermostuu syömiseen. Ainut ongelma oli, että mä laulan Michaelille noin kymmentä eri laulua, joten sain laulaa melkein koko repertuaarin läpi ennen kuin lauloin sen minkä Rosie halusi. Tenavat kävivät kiltisti nukkumaan, onneksi, koska siinä kohtaa vauva alkoi hermostua.
Ja nyt tulee mun viikon kohokohta, rumpujen päristelyä, MICHAEL OTTI MULTA PULLON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mä olin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin sanoinkuvaamattoman onnellinen, kun se vauva todella lyhyen taistelun jälkeen otti sen pullon. Olisin tanssinut jonkun voitontanssin, mutta en halunnut häiritä vauvaa kun pelkäsin, että se havahtuu ja aloittaa taas huutamisen. Aika pian sen jälkeen vauvakin meni unten maille ja heräsi vasta kun vanhemmat tulivat kotiin.
Tänään mä olen ollut aivan uskomattoman väsynyt, olisin voinut päivällä torkahtaa useammankin kerran ja mä haukottelen ihan lakkaamatta. Vielä kaksi tuntia, ja sitten mä voin sulkeutua huoneeseeni nukkumaan. Vaikka todennäköisesti olen siihen mennessä jostain saanut energiaa ja hillun hereillä vielä puolen yön jälkeenkin, niin kuin perjantaiyönä.
Enää yksi viikko, neljä tai viisi päivää lasten lomaa ja sitten mulla on vain pelkkä vauva päivät. Ensi viikon pitäisi kaiken järjen mukaan sujua paremmin, jos vauva kerran jopa suostuu ottamaan pullon multa ja ollaan kaikki vähän päästy rytmiin.
Mitäs vielä... Ainiinjoo. Mä olin viikko sitten Perthissä tapaamassa muita au paireja! Meitä oli varmaan kaksikymmentä. Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Kanadasta, Englannista, Etelä-Koresta ja Balilta ainakin. Tarkoitus oli mennä piknikille King's Parkiin, mutta sateen takia löydettiinkin tiemme johonkin kahvilaan/baariin hengailemaan ja juttelemaan. Mä juttelin enimmäkseen yhden saksalaisen ja kanadalaisen kanssa. Molemmat tosi mukavia tyttöjä. Facebookissa on sellainen ryhmä, jossa on varmaan pari tuhatta aupairia tässä Perthin alueella ja siellä ihmiset ilmoittelevat jos aikovat tehdä jotain ja haluavat seuraa.
Argh kun tästä tekstistä on taas tullut pitkä. Koittakaa kestää. Ja hei, jos kenelläkään on mitään ideaa, mistä voisin kirjoittaa niin kertokaa ihmeessä! Koska asiahan on niin, että tämä elämä täällä on mun arkea. Myönnän että mun arki näyttää varmasti hyvin erilaiselta kuin kaksikymppisten (apua oon vanha koska tää tapahtui?) siellä Suomessa, mutta mulle tää on arkea ja tuntuu hassulta viikosta toiseen selittää kun asiat kuitenkin menevät aika pitkälti saman kaavan mukaan ja mä en mitään kovin kummallista yleensä vapaa-ajallakaan tee. Joten kertokaa te, mitä haluatte. Enemmän kuvia? Havaintoja kulttuurieroista? Mitähäh?
Ja nyt sitten niitä kuvia. Vähän.
Löysin uuden rannan, South Beach, ja ei varmaan ole vaikea arvata että mun oli pakko kuvata auringonlaskua ja vielä kiusata teitäkin mun miljoonilla auringonlaskukuvilla... |
Ei varmaan enää ole kenellekään epäselvää, että mä rakastan auringonlaskua. |
Kirkosta. |
Parasta ikinä. |
Väriä vaihtava talo. |
Yksi mun lemppari tyypeistä! Ja on muuten jo paljon isompi vaikka ei tuosta ole kuin reilu viikko. |
Otettiin Rosien kanssa selfie kun Patrick juoksi kameraa karkuun :D |
Keinu, jonka takia mä vielä joku päivä joudun viemään jonkun ensiapuun. |
Oonko vähän paras kun ratkaisin rubikin kuution? Kolme tuntia taukoamatonta työtä. |
Moomins! Ja muumien englanninkieliset äänet on muuten jotain ihan kamalaa... |
Nauttikaa te siellä kesästä, mä palelen täällä talvessa (viisitoista astetta päivällä, yöllä voi tippua alle viiteen, kalikali). Ja ei muuten ole yön lämpötilat kivoja, kun talojen eristys on olematon. Luin jonkun artikkelin että Australiassa kuolee useampi ihminen kylmyyteen kuin Ruotsissa :DDDDDD
Okei nyt mä lopetan tän höpöttämisen ja koitan keksiä jonkun tavan lämmittää mun sormet kun kirjoitin ulkona. Ehkä mä laitan mun toiset villasukat käsiin...?
Ymmärrän hyvin ihastumisen auringonlaskuihin. Värit on kertakaikkisen upeita!
VastaaPoista